Kirjanmerkki

RevolverimiesKirjailijalta Stephen King

Revolverimies Stephen Kingin Musta torni -sarja on ainutlaatuinen saavutus Kingin kirjallisessa tuotannossa. Se on yhdistelmä fantasiaa, kauhua ja lännentarinoita; voimakkaan visuaalinen, mukaansatempaava ja tunnelmaltaan unenomainen. Tammi julkaisee kevään kuluessa sarjan neljä ensimmäistä osaa odotettuina uusina painoksina, uudessa tyylikkäässä asussa. Ensimmäinen osa, Revolverimies, on nyt kirjailijan itsensä läpikotaisin uudelleen muokkaama. Sarjan kussakin osassa on 5-15 värikuvaa, eri taiteilijoiden käsialaa. Sarjan viides, aiemmin suomentamaton osa, ilmestyy samassa asussa syksyllä 2005. Kaikkiaan osia on luvassa seitsemän. Sarjan ensimmäisessä osassa King tutustuttaa lukijan Rolandiin, arvoitukselliseen sankariin, viimeiseen revolverimieheen. Hän on yksinäinen kulkija, eräänlainen ritari. Hän etsii, on jo kauan etsinyt, puoli-inhimillistä mustiin pukeutunutta miestä, jolla on tietoja Mustasta Tornista. Mutta miksi on tärkeää, että Roland löytää tien Mustaan Torniin? Maailma, jossa Roland elää, on lohduttoman autio, muuttunut, tyhjentynyt, mutta se muistuttaa pelottavalla tavalla meidän tuntemaamme maailmaa. Määrätietoisella yksinäisellä matkallaan Roland tapaa Jake-nimisen pojan, joka on jo kertaalleen kuollut... Stephen King tunnetaan parhaiten kauhun kuninkaana, mutta hänen laajaan tuotantoonsa mahtuu muitakin lajityyppejä. Hän on kirjoittanut yli neljäkymmentä romaania ja kaksisataa novellia. Hän on voittanut mm. World Fantasy -palkinnon, useita Bram Stoker -palkintoja.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: Stephen King
  • Kirjan nimi: Revolverimies
  • Kustantaja: Tammi Kustannusosakeyhtiö
  • Sidosasu: sidottu, kovakantinen, 244 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789513133313

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. auringonpalvoja86 auringonpalvoja86
  2. Vilma Vilma
  3. Jonzi13 Jonzi13
  4. Pekka_Ponteva Pekka_Ponteva
  5. Puolisilmä Puolisilmä

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. Buick 8Buick 8
  2. CarrieCarrie
  3. Uinu, uinu, lemmikkiniUinu, uinu...
  4. KirjoittamisestaKirjoittam...
  5. Seitsemän veljestäSeitsemän ...
  6. Jäniksen vuosiJäniksen v...
  7. Liikemies Liljeroosin ilmalaivat - romaaniLiikemies ...
  8. CujoCujo
  9. Sinuhe egyptiläinenSinuhe egy...
  10. Naisen raivoNaisen rai...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle