Kirjanmerkki

HatuntekijäKirjailijalta Leila Tuure

Hatuntekijä Marie Weberin sisäpiika Greta Mikontytär pääsee hattumaakari Anna Fallinin apulaiseksi entisen emännän myytyä kauppahuoneensa ja muutettua Tukholmaan. Gretasta kehkeytyykin paitsi näppärä ompelija myös erinomainen muotisuunnittelija, joka vetää salongin täyteen porilaisrouvia. Valitettavasti sinne änkeää myös Tyskilästä Forssiksi muuttuneen kauppahuoneen uusi omistaja, leskimies Arvid Grönfors, joka on päättänyt saada Gretan uudeksi rouvakseen vaikka väkisin. Ja väkisin Greta viedäänkin Arvidin huonotapaisten poikien ja itkuisen tyttären uudeksi äidiksi, mutta hattujentekoa hän ei Arvidin vastustuksesta huolimatta suostu lopettamaan. Päinvastoin, Gretalla on varsin suuria suunnitelmia. Leila Tuuren uudessa historiallisessa romaanissa liikutaan kolmiosaisesta romaanisarjasta tutun Weberin suvun jalanjäljissä. Päähenkilönä on paitsi kaunis, sisukas ja omapäinen Greta myös vanha kauppahuone, jonka kukoistus, uhkaava tuho ja uusi elämä sävähdyttävät koko Porin juoruilun-haluisia seurapiirejä pienimpiä kyökkipiikoja myöten.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: Leila Tuure
  • Kirjan nimi: Hatuntekijä
  • Kustantaja: KARISTO OY
  • Sidosasu: sidottu, kovakantinen, 328 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789512348862

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. carro carro
  2. Stenvall Stenvall
  3. heli_ heli_

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. Tuntematon sotilasTuntematon...
  2. Tuhannen ja yhden yön tarinoitaTuhannen j...
  3. Johdatus 1990-luvun ajatteluunJohdatus 1...
  4. Tapa minut, äiti! - äidin kertomus tytöstä joka kieltäytyi syömästäTapa minut...
  5. SusilapsiSusilapsi
  6. Toisinajattelijan päiväkirjastaToisinajat...
  7. Maailman tila 2009 - lämpenevään maailmaanMaailman t...
  8. Istuin Piedrajoen rannalla ja itkinIstuin Pie...
  9. Siniset mokkakengät/Mikä laulaen tuleeSiniset mo...
  10. Meteoriitti (16 cd-levyä)Meteoriitt...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle