Kirjanmerkki

Dr. MumbaiKirjailijalta Jukka Behm

Dr. Mumbai Intialaissyntyinen Satish Rao on muuttanut Suomeen joitakin vuosia sitten. Hän työskentelee lastenpsykiatrina töölöläisellä lääkäriasemalla ja asuu suomalaisen yksinhuoltajanaisen kanssa, lisäksi heille on syntymässä yhteinen lapsi. Suomalaisten tapa suhtautua lapsiinsa ihmetyttää Englannissa opiskellutta Raota niin paljon, että hän on kirjoittanut aiheesta poleemisen kirjan. Kirja on herättänyt kiihkeitä tunteita, suomalaisiin vanhempiin kohdistuva arvostelu ei miellytä kaikkia. Ehkä juuri siksi Satishille satelee tappouhkauksia. Räntäsateinen aamu alkaa vauhdikkaasti uusperheen arjessa. Illalla Satish on menossa suoraan televisiokeskusteluun. Tähän väliin pitäisi mahtua potilaita, intiimejä ehdotuksia lähettelevä käly sekä Suomeen tulleet perheenjäsenet joiden hän pelkää löytäneen itselleen Intiasta puolisoehdokkaan. Jukka Behmin yhdenpäivänromaani Dr. Mumbai on valaiseva ja vetävä kuvaus tämän päivän monikulttuurisesta Helsingistä. Se on kiihkeä ja jännittävä kertomus niin moraalisista törmäyksistä, kulttuurisista ennakkoluuloista kuin suvaitsevuuden rajoista. Niin ikään se on tarina inhimillisestä hädästä ja lähimmäisyydestä - sekä piinaavan koominen kuvaus pahassa pinteessä olevasta ihmisestä.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: Jukka Behm
  • Kirjan nimi: Dr. Mumbai
  • Kustantaja: Tammi Kustannusosakeyhtiö
  • Sidosasu: sidottu, kovakantinen, 261 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789513136338

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. carro carro
  2. Stenvall Stenvall

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. VegetarismiVegetarism...
  2. Portobellon noitaPortobello...
  3. JuoksijaJuoksija
  4. Unelmia isältäni - kertomus rodusta ja sukuperinnöstäUnelmia is...
  5. Ensimmäinen kesä - romaaniEnsimmäine...
  6. Askeettien pidot - uskonnot ja syömisen etiikkaAskeettien...
  7. Taivaallinen mies - ainutlaatuinen tosikertomus kiinalaisesta kristitystä, veli YunistaTaivaallin...
  8. HatuntekijäHatuntekij...
  9. Rengasrikkoja Saharassa - polkupyörällä Pakilasta Pohjois-AfrikkaanRengasrikk...
  10. Ruokaa kaikilleRuokaa kai...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle