Kirjanmerkki

Riittää jo - irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaaKirjailijalta John Naish

Riittää jo - irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa Me kahmimme ja kulutamme yhä kiihkeämmin. Reagoimme itseämme ympäröivään ylenpalttisuuteen tavoittelemalla aina vain enemmän informaatiota, ruokaa, tavaraa, työtä, vaihtoehtoja, onnea ja kasvua. Kaiken tämän seurauksena ahdistumme, uuvumme, lihomme, sairastumme, köyhdymme ja pimahdamme. Riittää jo! Meillä on yllin kyllin kaikkea - paitsi kykyä iloita siitä, mitä meillä on. John Naishin mukaan ahneutemme johtuu ihmisaivojen ikivanhoista kytkennöistä, joiden ansiosta lajimme on edelleen hengissä. Metsästäminen ja hamstraaminen ovat auttaneet meitä selviämään nälänhädistä, taudeista ja luonnonmullistuksista, mutta nykymaailma vaatii toisenlaisia selviytymiskeinoja. Meidän on aika lakata luottamasta kivikautisiin vaistoihimme, jotka antavat vanhoja vastauksia uusiin haasteisiin. Naish neuvoo painamaan stop-nappulaa - se on tärkeää oman hyvinvointimme kannalta. Riittävyyden filosofia on tie kestävään elämäntapaan, joka palkitsee meidät levollisuudella ja tyytyväisyydellä - ja saattaa pelastaa planeettamme. Naishin ajatusmalli perustuu vakuuttaviin tutkimustuloksiin ja moniin asiantuntijahaastatteluihin. Jokaisen luvun lopussa on runsaasti käytännönläheisiä vinkkejä, joiden avulla pääsemme irti tuhoisista tottumuksistamme. Naishin vankka asiantuntemus, hyvä vainu ja hykerryttävä huumori takaavat lukijalle tietoa, oivalluksia ja pohdittavaa.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: John Naish
  • Kirjan nimi: Riittää jo - irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa
  • Kustantaja: Atena Kustannus Oy
  • Sidosasu: sidottu, kovakantinen, 304 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789517965637

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. JP JP
  2. carro carro

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. Tapa minut, äiti! - äidin kertomus tytöstä joka kieltäytyi syömästäTapa minut...
  2. SusilapsiSusilapsi
  3. Istuin Piedrajoen rannalla ja itkinIstuin Pie...
  4. Valloittaja - tasankojen susiValloittaj...
  5. Tuhat loistavaa aurinkoaTuhat lois...
  6. Meteoriitti (16 cd-levyä)Meteoriitt...
  7. Kallis köyhyys - eli kuinka hyvinvointivaltio purettiin ja köyhyydestä tehtiin bisnestäKallis köy...
  8. NukkelapsiNukkelapsi
  9. Murtamaton linnake (13 cd-levyä)Murtamaton...
  10. Tällainenko on ihminenTällainenk...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle