Kirjanmerkki

Heinäkuun neljäsKirjailijalta James Patterson

Heinäkuun neljäs Kun rikostarkastaja Lindsay Boxer joutuu oikeuteen epäiltynä harkitsemattomasta aseenkäytöstä, hän päättää matkustaa pois San Franciscosta ja lepuuttaa hermojaan sisarensa kotona. Kaunis pikkukaupunki osoittautuu kuitenkin kaikkea muuta kuin mieltä rauhoittavaksi paikaksi: kokonainen sarja ratkaisemattomia murhia pitää kaupungin asukkaita kauhun vallassa. Lindsayn uran jatko riippuu valamiehistön päätöksestä, mutta tuomiota odottaessaan hän ei malta pitää näppejään erossa murhasarjan tutkimuksista. Salaperäisen joukon jäljille päästyään Lindsay huomaa murhien kytkeytyvän vanhaan tapaukseen, jota hän yritti ratkoa vuosia sitten - tuloksetta. Mediaa kuohuttava oikeudenkäynti etenee kohti päätöstään, kun Lindsay samaan aikaan jäljittää ratkaisua henkensä kaupalla. Heinäkuun neljäs on James Pattersonin Naisten murhakerhon uusin osa. Murhia ratkovan naisnelikon vaiheita on voinut seurata Yhdysvalloissa myös televisiosta lokakuusta lähtien, jolloin kirjoihin perustuva Women's Murder Club -tv-sarja sai näyttävän alun.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: James Patterson
  • Kirjan nimi: Heinäkuun neljäs
  • Kustantaja: WSOY
  • Sidosasu: sidottu, kovakantinen, 280 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789510338209

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. Rita87 Rita87
  2. santtu santtu

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. ScarpettaScarpetta
  2. Pahan jäljilläPahan jälj...
  3. Ruumiin todistus - Kay Scarpettan tutkimuksiaRuumiin to...
  4. SyttymispisteSyttymispi...
  5. Mitä jäljelle jääMitä jälje...
  6. Iso paha susiIso paha s...
  7. Ruumistarha - Kay Scarpettan tutkimuksiaRuumistarh...
  8. RaatokärpänenRaatokärpä...
  9. Lontoon sillatLontoon si...
  10. Viides ratsumiesViides rat...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle