Kirjanmerkki

Vuonna 1984Kirjailijalta George Orwell

Vuonna 1984 "Ajatusrikos oli asia jota ei voinut salata iäti. Sen voi pitää piilossa jonkin aikaa, jopa vuosikaudet, mutta ennemmin tai myöhemmin siitä takuulla jäi kiinni." Totuusministeriön virkamies Winston Smith elää totalitaristisessa valtiossa. Mystinen Isoveli valvoo kaikkialla: joka huoneistossa teleruutu lähettää puolueen propagandaa ja toisaalta tarkkailee kansalaisten liikkeitä, jopa heidän ajatuksiaan. Puolue on luonut myös uuskielen, jonka tarkoituksena on tehdä puolueen vastustaminen eli ajatusrikos mahdottomaksi. Romaanin päähenkilö Winston Smith väärentää työkseen historiaa mutta on samalla alkanut epäillä totalitaristista järjestelmää. Seuraukset ovat kohtalokkaat. George Orwell (1903-1950) sijoitti romaaninsa Vuonna 1984 tapahtumat Lontooseen. Ilmestyessään vuonna 1949 romaani oli uhkakuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Nyt näemmä, että monet sen esittelemät ilmiöt ovat toteutuneet diktatuureissa mutta myös länsimaisissa demokratioissa. Siksi Orwellin romaani on edelleen tarpeellinen varoitus poliittisen vallan vaaroista.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: George Orwell
  • Kirjan nimi: Vuonna 1984
  • Kustantaja: WSOY
  • Sidosasu: nidottu, pehmeäkantinen, 330 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789510322956

Henkilöt, jotka lukevat tätä kirjaa tällä hetkellä (Listaa kaikki)

  1. JP JP

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. auringonpalvoja86 auringonpalvoja86
  2. nörsilö nörsilö

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. Olen legendaOlen legen...
  2. Miehet jotka vihaavat naisiaMiehet jot...
  3. Järki ja tunteetJärki ja t...
  4. CarrieCarrie
  5. Garpin maailmaGarpin maa...
  6. Himoshoppaaja vierailla maillaHimoshoppa...
  7. Tohtori Jekyll ja herra HydeTohtori Je...
  8. IdunIdun
  9. LukijaLukija
  10. Valkoiset omenatValkoiset ...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle