Kirjanmerkki

SikalatKirjailijalta Ei tiedossa

Sikalat Sikalat kuvaa suomalaisen siirtolaisperheen elämää Ruotsin Ystadissa 1960- ja 70-lukujen taitteessa. Mustan huumorin sävyttämän, rankan mutta toiveikkaan tarinan päähenkilö ja kertoja on kahdeksanvuotias Leena, jonka perheelle muutto uuteen asuntoon uudessa kotimaassa on iso asia. Asuinalue on virallisesti nimeltään Fridhem ("Rauhala"), mutta pian lähinnä työläisperheiden ja siirtolaisten asuttamia vuokrataloja aletaan kutsua Sikaloiksi - sosiaalitoimistossa. Moilasen perheen suuressa, uutuuttaan kiiltelevässä ja nykyaikaisessa asunnossa on kaikki ihmeelliseltä tuntuvat mukavuudet. Kylpyamme ja peilikaappi. Pesuallas ja kuivatuskaappi. Hanasta tulee kuumaa vettä. On sisävessa. Vähitellen onni murentuu, ja perhe voi yhä huonommin. Työttömyys, alkoholi ja henkinen tai fyysinen väkivalta alkavat hallita paitsi Leenan vanhempien myös hänen kahden parhaan kaverinsa Åsen ja Riittan perheiden elämää. Henkilöihinsä myötätuntoisesti ja lämpimästi suhtautuva, ahdistaviakin aineksia sisältävä romaani on pohjimmiltaan kuitenkin vapauttava kasvu- ja selviytymistarina. Suomalaissyntyinen Susanna Alakoski sai esikoisromaanistaan August-palkinnon 2006, Ruotsin merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon. Kirja sai ylistävät arviot, ja teoksen ensimmäinen painos myytiin loppuun kahdessa viikossa. Joulukuussa 2006 teosta oli Ruotsin kirjakauppojen myydyin romaani. Nyt myynnissä on viides painos, ja kirjasta on suunnitteilla myös elokuva. Susanna Alakoski syntyi 1962 Vaasassa ja muutti pian perheensä kanssa Ruotsiin. Koulunsa hän kävi Skånessa. Nykyään sosionomin koulutuksen saanut kirjailija asuu perheineen Tukholmassa. Suomentanut Katriina Savolainen




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: Ei tiedossa
  • Kirjan nimi: Sikalat
  • Kustantaja: Schildts Förlags Ab
  • Sidosasu: sidottu, kovakantinen, 282 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789515017017

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. kirjastokissa kirjastokissa

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. Ninan matka - tositarina Varsovan getostaNinan matk...
  2. Veljeni, LeijonamieliVeljeni, L...
  3. Tyttö joka leikki tulellaTyttö joka...
  4. Arkipäivän kokemuksia köyhyydestäArkipäivän...
  5. SonderkommandoSonderkomm...
  6. Tuntematon sotilasTuntematon...
  7. Pilvilinna joka romahtiPilvilinna...
  8. Viikkoja, kuukausiaViikkoja, ...
  9. Tuhat loistavaa aurinkoaTuhat lois...
  10. Rauhaton miesRauhaton m...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle