Kirjanmerkki

Baabelin kuvatKirjailijalta Ei tiedossa

Baabelin kuvat Lintunen kirjoittaa ja näyttää kuvia yli 40 vuoden työ- ja teoriakokemuksellaan valokuvauksesta. Hänen suhteensa valokuvaan on hyvin intiimi, liki naiivin ennakkoluulottomasti pohdiskeleva, mutta juuri siten hän kykenee kytkemään yhteen yllättäviä näkökulmia ja yhteyksiä erilaisten viestinnän muotojen ja vastaanottokyvyn välillä. Teos on kaksiosainen. Alun tekstiosaa seuraavat neliväriset kuvat ja kuvatekstiparit, joihin katsoja pysähtyy kuin vangittuna. Baabelin kuvat sopii oppikirjaksi, mutta sen avulla myös tavallinen kuvien katsoja tai valokuvauksen harrastaja saa enemmän irti kuvauksesta ja kuvien tulkinnasta. Martti Lintunen on neljännen polven valokuvaaja, joka on kuvannut ja kirjoittanut lehdille Suomessa ja ulkomailla. Hän on tehnyt aiemmin neljä omaa valokuvakirjaa ja kuusi lastenkirjaa sekä kuvannut lukuisiin muiden kirjoihin. Lintunen on valittu kahdesti vuoden lehtikuvaajaksi.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: Ei tiedossa
  • Kirjan nimi: Baabelin kuvat
  • Kustantaja: Like Kustannus Oy
  • Sidosasu: nidottu, pehmeäkantinen, 140 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789520100070

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle