Kirjanmerkki

Kadonnut symboliKirjailijalta Dan Brown

Kadonnut symboli Da Vinci -koodin juonen taustaksi Brown oli taituroinut omaperäisen yhdistelmän populaaria taidehistoriaa ja pohdintoja veriseen vehkeilyyn kykenevän katolisen salaseuran toiminnasta. Vetävä jännitysromaani oli viihdettä parhaimmillaan, mutta sen katsottiin sisältävän väitteitä, joiden kumoamiseen halusivat osallistua kaikki kynnelle kykenevät - myös ne, jotka eivät olleet kirjaa edes lukeneet. Valtavan kohun keskellä kirjailija itse ei osallistunut keskusteluun, vaan pysyi hiljaa. Hänellä oli salaisuus. Dan Brown kirjoitti täyttä vauhtia seuraavaa teostaan, sillä professori Robert Langdonin seikkailut eivät suinkaan olleet vielä ohitse. Hiljaisuus päättyi lopulta keväällä 2009, kun uuden teoksen nimi ja julkaisupäivä paljastettiin. Nyt ilmestyvä Kadonnut symboli on 2000-luvun menestyneimmän jännitysromaanin seuraaja. On luonnollista, että sen sisältö halutaan pitää salaisena viimeiseen asti. Ennen kirjan julkaisua varmaa tietoa on vain se, että tällä kertaa Dan Brown on tiivistänyt pitkän tutkimustyönsä tulokset ennennäkemättömän vauhdikkaaksi juoneksi, joka tapahtuu ainoastaan 12 tunnin aikana. Historiallisen laman keskelle ilmestyvää romaania odottaa suurin toivein koko kirja-ala, sillä Kadonneen symbolin suosion odotetaan olevan suorastaan hysteeristä. Koko maailmassa. 14.12.2009 odotus palkitaan. Kadonnut symboli paljastetaan suomalaisille lukijoille.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: Dan Brown
  • Kirjan nimi: Kadonnut symboli
  • Kustantaja: WSOY
  • Sidosasu: sidottu, kovakantinen, 435 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789510319192

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. santtu santtu
  2. mikholi mikholi
  3. nörsilö nörsilö
  4. heli_ heli_

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. Da Vinci -koodiDa Vinci -...
  2. Fool's Errand (Tawny Man #1)Fool's Err...
  3. Taru sormusten herrastaTaru sormu...
  4. Assassin's Quest (The Farseer Trilogy, Book 3)Assassin's...
  5. Siniset mokkakengät/Mikä laulaen tuleeSiniset mo...
  6. Salamurhaajan oppipoikaSalamurhaa...
  7. Hobitti eli sinne ja takaisinHobitti el...
  8. Miehet jotka vihaavat naisiaMiehet jot...
  9. Pilvilinna joka romahtiPilvilinna...
  10. Tyttö joka leikki tulellaTyttö joka...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle