Kirjanmerkki

LahjaKirjailijalta Cecelia Ahern

Lahja Lou Suffern on minuuttiaikatauluttanut elämänsä. Hän ei koskaan elä hetkessä ja laiminlyö kiireellään myös perhettään. Syödessään aamiaista hän lukee myös päivän lehteä, suudellessaan vaimoaan hän ajattelee toista naista. Töissä hän on ajankäytön mestari, yksityiselämässä sulkeutunut tunari.

Eräänä talvisena tiistaiaamuna, kaksi viikkoa ennen joulua, Lou kävelee häikäisevän mustissa nahkakengissään töihin ja törmää Gabeen, maassa istuvaan kerjäläiseen. Lyhyt keskustelu on vaivaannuttava mutta jää Loun mieleen. Hän päättää auttaa Gabea ja hankkii tälle työpaikan postitusosastolta.

Aluksi kiehtovalta tuntuneen Gaben läsnäolo muuttuu pian häiritseväksi. Minne tahansa Lou meneekin, Gabe tuntuu aina olevan samassa paikassa. Hämmentävä uusi tuttavuus sotkee Loun aikataulut ja suunnitelmat. Mutta olisiko Loulla jotain opittavaa Gabelta, jos hän vain malttaisi pysähtyä ja kuunnella?

Lahja on tarina siitä, miten helposti kiireen keskellä unohtaa sen, mikä on tärkeää, ja miten avun saa joskus sieltä, mistä sitä vähiten odottaa.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: Cecelia Ahern
  • Kirjan nimi: Lahja
  • Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
  • Sidosasu: kovakantinen, 372 sivua
  • Kieli: suomi
  • ISBN: 9789512080175

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. Anri Anri
  2. Rita87 Rita87

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. EpäilysEpäilys
  2. KaksosetKaksoset
  3. Kuka olet, Jane?Kuka olet,...
  4. Tatuoitu äitiTatuoitu ä...
  5. PaahdePaahde
  6. Harry Potter ja liekehtivä pikariHarry Pott...
  7. HoukutusHoukutus
  8. AamunkoiAamunkoi
  9. Kymmenen pientä neekeripoikaaKymmenen p...
  10. UusikuuUusikuu

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle