Kirjanmerkki

Aikamatkustajan vaimoKirjailijalta Audrey Niffenegger

Aikamatkustajan vaimo Tämä on tarina Claresta, punatukkaisesta taideopiskelijasta, ja Henrystä, seikkailunhaluisesta ja boheemista kirjastonhoitajasta, jotka ovat rakastaneet toisiaan koko elämänsä. Kun he tapasivat ensimmäisen kerran, Clare oli kuuden vanha, Henry kolmekymmentäkuusi. Kun he menevät naimisiin, Clare on kaksikymmentäkolmevuotias, Henry kolmekymmentäyksi. Mahdoton yhtälö? Ei, vaan totta, sillä Henry on ensimmäinen ihminen, joka kärsii aikasiirtymähäiriöstä: hän tempautuu tahtomattaan nykyhetkestä menneisyyteen tai tulevaisuuteen, varsinkin kokiessaan tunnemyrskyjä. Omista häistäänkin hän katoaa hetkeksi, mutta palaa juhlapöytään, tosin jollain tapaa vanhemman ja aikuisemman näköisenä. Kaikki katoamistemput eivät kuitenkaan suju yhtä mallikkaasti. Syntyy sekä hillittömän hauskoja että sydäntä raastavia tilanteita. Vaikka Clarella ja Henryllä on kestämistä vaikean sairauden aiheuttamissa kommelluksissa, he yrittävät sinnikkäästi elää normaalia nuorenparin elämää. He käyvät töissä, kokkailevat, huvittelevat ystäviensä kanssa ja unelmoivat lapsista. Heidän intohimoinen rakkautensa kantaa heitä yli aikarajojen ja saa heidät lopulta uhmaamaan kohtaloa.
Audrey Niffenegger on amerikkalainen kuvataiteilija ja professori, joka opettaa kirjoittamista, graafista suunnittelua ja kirjataidetta Chicagossa. Aikamatkustajan vaimo on Niffeneggerin esikoisteos, joka on myyty 25 maahan. Siitä tuli lyhyessä ajassa suusta suuhun -klassikko, joka pysyi viikkokausia bestsellerlistalla sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa. Brad Pittin ja Jennifer Anistonin omistama yhtiö on ostanut romaanin elokuvaoikeudet.




Osta kirja

Kirjan voit hankkia esimerkiksi alla esitellyistä myyntipisteistä.
Kauppa Internet-osoite  
Info www.info.fi Osta
BookPlus www.bookplus.fi Osta
  • Kirjoittaja: Audrey Niffenegger
  • Kirjan nimi: Aikamatkustajan vaimo
  • Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
  • Sidosasu: sidottu, kovakantinen, 652 sivua
  • Kieli: SUOMI
  • ISBN: 9789512067145

Henkilöt, jotka ovat lukeneet tämän kirjan (Listaa kaikki)

  1. Anri Anri

Tämän kirjan lukeneet ovat lukeneet myös näitä

  1. Muistamisen taitoMuistamise...
  2. Sinuhe egyptiläinenSinuhe egy...
  3. Kultainen kompassiKultainen ...
  4. Ingo - meren kansaIngo - mer...
  5. Stravaganza - tähtien kaupunkiStravaganz...
  6. Kuin surmaisi satakielenKuin surma...
  7. Jumalat juhlivat öisinJumalat ju...
  8. Salaperäinen veitsiSalaperäin...
  9. MusteloitsuMusteloits...
  10. Joutavuuksien jumalaJoutavuuks...

Kommentit kirjasta

Kirjaudu sisään, niin voit kirjoittaa kommentteja.

  • Ladataan...

Ehdota kirjalle